torstai 12. kesäkuuta 2008

Mikä ihmeen öljykriisi? Ministerit sekä Jasmin Mäntylä kohtaavat

Tällä kertaa otan kantaa hieman "öljykriisiin", media myllytykseen sekä Jasmin Mäntylään.

Ei näitäkään asioita yhdistä kuin niiden pinnallisuus, kuitenkin palataan taas miettimään

ihmisen heikkoutta. Jasmin Mäntylä EI ole heikko ihminen, ihmiskunta on heikko. Kun öljyn

väheneminen, hinnannousu tai sen saatavuuden heikentyminen tapahtuu on tälle reaktiolle jo

annettu oma sektorinsa kansantaloudessa. Ymmärrettävää toki: energiakriisi vaikuttaa

kukkaroissa, ja useita taantumia väitetään syntyneen öljykriisin seurauksena. Jasmin Mäntylä on

kaunis, viisas ja ennen kaikkea itsenäinen nainen. Ihmiset eivät ole itsenäisiä, riippuvuus

kulutushyödykkeisiin todetaan kun muovin- ja ruoan hinta nousee. Sähkökin voi kallistua ym.

valmistuskustannuksien ongelmien alla. Bensan hinta nousee, oikeasti ketä kiinnostaa? Meinaan

oksentaa pohtiessani käsitteen "kuluttajaluottamus" moninaisuutta, sen lisäksi että ihmiset ovat

kiukkuisia niin heidän vähentynyt rahan käyttö saa heidät säästäväisemmiksi ilmiselvästikkin,

mutta kun ei! Edelleen tämä vaikuttaa talouskasvun pysähtymiseen ja

länsimais-tieteellis-rationalistisen materialistin raivon valtaan. Mikä helvetti ihmisiä vaivaa.

Kysynnän ja tarjonnan määrittäminen, hintasäännöstely ja eettiset valinnat, voimavarojen

haaskaamista sanon minä. Oli kaiken takana valtio tai yritys, niin silti ihmisten mielellä tässä

pelataan ja lisää on syytä pelata kerran kun koko "autoilu-" ym. -kulutus elämäntapa on

aloitettu. Tuotannonleikkauksille jyrkkä loppu, ennenaikaistakaamme öljyhuippu!

Joskin hallintojen välinen yhteistyö ei onnistu öljyn viennin ja hankinnan suhteen -vaikkakin

kyseessä on arkipäiväinen kauppatavara tarvitsemme kansainvälisen öljynviejämaiden

yhteistyöorganisaation. Tarvitaanko ulkoistettu taho neuvottelemaan yhtiöiden kanssa

tuotannosta, oikeuksista ja finanssipolitiikasta? Laillistettu avoin kartelli sopiikin tähän

tarkoitukseen hyvin, varsinkin kun saa palvella jäsenmaiden etuja. Tietenkin vastapalkkiona

saatuja lahjuksia vastaan. Kylmää Sotaa, mafiaa tai mitä vaan, on silti tosiseikka että OPEC:in

ja Sisäasiaministeriön (-niin Suomen, kuten muiden maiden) väkisin teeskennelty tekopyhyys ja

nöyristely toisiaan kohtaan naurattaa minua. Tässä vaiheessa kun olen oppinut Jasmin

Mäntylältä paljon, voin toki ehdottaa että muutkin tekisivät eko-tekoja ja välillä hiljentyisivät

oman kodin ja sydämen sykkeeseen, ihan vaan yksin tai kahdestaan- miettimään- missä

mennään... Hauskaa kun näyttää olevan niin hurskastelulle ei näy loppua. Silmäni osui

Iltalehden viittaukseen Jasminin puheesta Hymy-portaalissa. Jasmin, Jasmin, Olet hienoimpia

ihmisiä mitä tiedän, varsinkin kun näinä kovina aikoina jaksat puolustaa medioiden

ristipaineessa kelluvia poliitikkoja ja julkkiksia, jes!

Matti Vanhanen matkustelee niin kuin pitääkin, mutta minkä takia vaalirahatenttauksesta tehdään

taidetta, jossain vaiheessa (kenties nyt) "oppilas - opettaja" asetelma kääntyy päälaelleen ja

saamme haukkua haastattelijoita ym. oikeusoppineita heidän tyhmyydestään. Tietoyhteiskunta

on tuonut Suomen kyselyikään, emme kasva ulos murroksesta vaan unohdamme

informaatioteknologian trendi mässäilyn viimeistään silloin kun maamme, oi maamme kokee

jotain miestä vahvempaa. Onnekseni sain kuulla henkilökohtaisesti poliisitarkastajien

esimerkillisestä toiminnasta yhteishyväksi. Ei olisi ainakaan ollut oikein, että töissäkäyvän

kansan varoja olisi kohdennettu valtion teettämään, valtion sisäisiin tutkinta resursseihin. Ja

kaikkea tätä ennenkin olisi pitänyt käydä perusteelliset keskustelut niin parlamentissa, kuin

kansalais-tasoilla, mikä jo itsessään olisi ollut mahdotonta, varsinkin kun oikeus-elimien

syrjäyttäminen ja perustuslain unohtaminen oli totaalisen lähellä kaikilla näillä tasoilla jotka

rahoitus-sotkua alkoivat jälkikäteen penkoa. Kiitos hallitukselle ja ennenkaikkea Poliisille.

Kyseenalaistaminen kertoo kansan halusta ja luottamuksesta johtajiimme. Yksilöt toimivat rinta

rinnan yhteisöjen kanssa. Nostettiin rimaa, sitä myös lasketaan tarvittaessa. Vaalirahoituskiista

on loppuun käsitelty!

Tulevaisuudessa Pääministerin arvo lähentelee jo Presidenttiä, siitä saamme syyttää

edustuksellista demokratiaa, joka jatkuvasti etsii ratkaisua parempaan, niin asioita kun ei voi

tehdä yksi kerrallaan, vaan muutoksen, juuri niin - muutoksen on tapahduttava heti kaikkialla.

Onneksi Pääministerimme osaa asiansa, kuten Presidenttimmekin. Lopussa kiitos seisoo, vai

mitä Jasmin. Ilman Mäntylän tytön oppeja ei meistä kukaan tiedostaisi mitään, tiedostimme tai

emme. Jasminin kanssa olemme saaneet selityksen kaikelle, kaikelle paitsi Jyrki Kataiselle,

Pohjois-Savon lupaukselle.

Hetken jo uskoin sinuun Jykä, voitathan luottamukseni takaisin! Miksi pehmennät öljyn

kallistumisen iskuja!? Jos ajat omaa ja puolueesi etua, osaat varmasti kääntää asian teille

hyödyksi ainakin Suomen maalla, olettehan jaetulla ykkös-sijalla suurimman hallituspuolueen

paikoista. Et sinä muuten olisi siellä missä olet nyt ellet olisi ajanut asiaasi! Voisitkin nyt ajaa

minun ja Jasminin asiaa ja antaa kuljetusten rullata raiteilla ja aalloilla, miksei myöskin

ilmassa -tietenkin kriteerejä myötäillen. Kenellä laulussa olikaan kiire. Tyhmät käy koulussa, ja

vielä köyhemmät töissä! Siltä tuntuu kun kuulee Etelä-Euroopasta asti valitettavan bensiinin ja

diesel-polttoaineen tuomista kuluista. Unohtakaa veronalennukset ja odottakaa

veronpalautuksia! Sata- miksei kaksikin-sataa vuotta sitten olisi yrityksen toiminta turvattu

samalla summalla mitä nyt EU lupailee autoa kohden. Kannattaa pysyä tutussa ja turvallisessa,

varsinkin jos on niin viisas kuin minä kuka konglomeraattisella itsevarmuudella ja

authoriteeteille nauraen kehitän omat alani. Konseptia ja patenttia tossun perään, heh me

voitaisiin keskustella tästä pidempäänkin, minun Jasmin -kuten blogissasi vakuutat.

Lisäksi hieman aiheeseen liittyviä kuvia. Tervesin, Minä.
(Öljy akuutti keventyy syksyä kohden.)

(Kyllä bensaa riittää niin että lippu palaa, ruma lippu se silti on: lähentelee laittomasti perustetun "kosovan" valtion lippua.)

("Tunkekaa ne kuorkit perseeseen... kuului tuolta...")

(Bensa loppuu ja verenhukka yltyy. Epäinhimillinen mielenosoitus.)

Ei kommentteja: