Huonot uutiset:
- Diplomaattiura vetää yhä, mutta ulkoasiainhallinto rekrytoi sille kouluttavalle Kansainvälisten asioiden valmennuskurssille eli Kavakulle entistä vähemmän väkeä.
- Vihreiden puoluesihteeri herättäjäjuhlilla: kirkon siunattava homoparit. Homojen siunaus on kirkon tapojen vastaista ja se olisi kristinuskon tuohamista, vähintään häpäisyä. Perustakoot homot omat siunaus homolansa. Jos haluaa olla homo niin ei voi samalla olla kristitty homo, ainakaan jos haluaa välttämättä tuputtaa homoutta kirkkoon.
- Irakin sunnikapinalliset ovat varoittaneet muita arabimaita tekemästä yhteistyötä Irakin kanssa. Kapinalliset eivät luota maan shiiajohtoiseen hallitukseen.
- Karaistuminen vähentäisi lasten allergioita. Vuonna 1998 alkaneessa tutkimuksessa vertailtiin aikuisten mutta myös koululaisten ja heidän äitiensä allergioita Joensuun ja Venäjän Pitkärannan välillä. Tutkimus osoitti, että suomalaiset lapset olivat huomattavasti allergisempia kuin venäläislapset, jotka asuivat Suomen tutkimuslapsista vain toistasataa kilometriä itään. Tämä johtui venäläisten lasten karaistumisesta. He olivat altistuneet suomalaisia enemmän maaperän, kasvikunnan ja eläinten mikrobeille ja pieneliöille, mikä antoi heille suomalaislapsia paremman suojan allergioita vastaan.
- Ydinvoimainnostus viileni Britanniassa. Innostuksen laimeneminen kertoo olosuhteiden muutoksesta. Nykyisin käytössä olevat ydinvoimalat rakennettiin 1970- ja 1980-luvuilla, jotka olivat ydinvoiman rakentamisen kultakautta. Silloin valtiot ohjasivat ja rahoittivat ydinvoiman rakentamista. Nyt rakentajat ja rakennuttajat ovat liikkeellä omaehtoisella rahoituksella ja omalla riskillä. Ydinvoimateollisuus viittaa nyt Britannian ongelmiin ja kyselee, eikö ydinvoima olekaan taloudellisesti houkutteleva investointikohde.
- Kaksi Turkin armeijan entistä kenraalia pidätettiin sunnuntaina epäiltyinä vallankaappausyrityksestä, kertoi maan uutistoimisto Anatolia. Turkin poliisi pidätti jo aiemmin viikolla parikymmentä ihmistä epäiltyinä osallistumisesta vallankaappaukseen. Lehtitietojen mukaan pidätysten yhteydessä löydettiin suunnitelma, jossa kehotettiin mielenosoituksiin, salamurhiin ja hyökkäyksiin turvallisuusjoukkoja vastaan. Suunnitelma oli määrä toteuttaa maanantaina. Kenraalien epäillään kuuluvan äärikansalliseen Ergenekon-ryhmään, jonka toimintaa jo tutkitaan.
- Maa- ja metsätalousministeriö harkitsee satovahinkolain laajentamista mansikkaan ja vadelmaan, Yle uutiset kertoi lauantaina. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) on uutisten mukaan sitä mieltä, että vahinkokorvausten piiriä on laajennettava, jos ilmastonmuutos lisää äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamia haittoja.
Terveisin, Minä

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti