| | Nädäänkö metsä puilta tutkija Pohjanmaalta | 28.10.2008 10:12 |
| | Mihin unohdetaan kaikkein suurin ongelma, ongelmien äiti: VÄSTÖNKASVU. Vuonne 1999 julkaistun hakuteoksen mukaan Afganistanin väestönksvu oli 5,8% mikä merkitsee väestön kaksinkertaistuvan joka 13. vuosi. Ei minkään maan talous ja yhteiskuntarauha kestä kyseistä väestönkasvua, tulevaisuutta ei yksinkertaisesti ole. Yhteiskunta romahtaa niinkuin Afganistanissa onkin romahtanut. Ihmettelen, miksei media ota tätä asiaa esille, miksi tämä tärkein tekijä on vaiettu totuus? |
Vastaukseni:
| | Fait accompli - | 28.10.2008 11:21 |
| | Tutkija Pohjanmaalta, erehdyt olettaessasi että väestönkasvu on eksponentiaalista. Hakuteoksesi vuodelta 1999 viittaa ajankohtaisesti vuoden 1999- ja sitä edeltävään väestönkasvuun. Uskallan väittää että talous- ja finanssikriisi vaikuttavat suurilta osin Afghanistanin koalitio-hallituksen toimintaan ja tässä tilanteessa Taleban voi näyttää sen minkä se parhaiten osaa, vuoristolais-elämäntavoista huolimatta osataan jo ajaa alas matkapuhelinverkkoja. Kun kansa on jatkuvassa sisällis-sodassa (joka virheellisesti lyötiin historiankirjoihin päättyneeksi 1992) ja eletään hermoja ja huiveja kiristellen- on myös varaa ulkoistaa teknologisempi sodankäynti bulvaaneille, jotka Taleban-liikkeen moraalia ristiriitaistaen tulevat Arabiemiraateista, Indonesiasta ja muista hiljalleen länsimaistuvista maista. Ennen vuosituhannen vaihdetta elettiin kasvua joka johtui osittain jo vuonna 1989 tapahtuneesta Neuvostoliiton perääntymisestä. Yhdysvaltojen vuosia kestänyt tuki Mujahideen -sotilaita kohtaan loppui kuin seinään. Soppa on sekoitettu. Neuvostoliiton romahdus, Yhdysvaltojen takin kääntö ja vaihtoehto Islamilaisesta valtiosta- tämä kaikki tapahtui samaan aikaan kansalle joka on tottunut elämään perhekeskeisessä omavaraistaloudessa ilman suurempia tavoitteita, jotka tosin meidän näkökulmaamme vaikuttaen jo Eurooppalainen unelma vaatii. Nyky-yhteiskuntamme on lähtökohtaisesti jo niin suvaitsematon, ettemme osaa kuin nostaa esiin "vaiettuja totuuksia". Harteillemme velvoitetut moraalit ovat moraaleja toisten joukossa. Kyse on ennen kaikkea afghanistanilaisen yhteiskunnan hyvinvoinnista - ihmisistä joita pitää tutkia psykologian soppakauhalla, eikä hakuteoksilla tai numeroilla. Voisimmehan unohtaa kouluammuskelut, katuväkivallan uhrit ja omaiset- edelleen olla ylpeitä että keskimääräisesti valtiomme on Euroopan turvallisin. Ei, toimenpiteet ovat ihmislähtöisiä yhteiskunnassa joka koostuu ihmisistä, ihmisistä joiden tekoja ohjaavat tunteet, tunteet joita tässä yritetään pelastaa. Vai oliko kyse vain takapajuistaa asia joka koskee meitä suomalaisiakin pian? |
Lopuksi LORD AUCKLAND (George Eden, 1st Earl of Auckland) on haudattu maan alle kaivettuun pyramidiin, koska haudanryöstäjät voisivat muuten viedä kalliit aarteet mennessään. Mm. kultaisen kuolinnaamion, kultaiset korvarenkaat ja hopeiset napakorut.
Alkaako tästä neljäs Anglo-Afghan sota ? SUOMALAISET IKUISESTI AFGHANISTANISSA = KIRJEPOMMEJA KOTIIN? Kenties elämme jo Communist regimé ja European influenzaa?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti