Kukka puhuu paskaa kukka kaipaa ostosparatiiseja. Hitas ja "pimeä raha". Tuliko EU:lle yllätyksenä kallis öljy. Ylistäkää Jan Vapaavuorta. Venäjän öljyrahat sveitsiläiseen "hoitoon". Suomen ELFi turvanammeko? Fortum Siberia sivellisyyden sielunveli.
Pavunvarresta piraattipuolue ette tulleet herneen palkosta vaan syvältä perseestä.
Gule buule naga zuule ga zuule
sunnuntai 3. elokuuta 2008
Rahalla saa ja hevosella pääsee, sydän sykkii mut sykkii se kyr
Paljon on tapahtunut, mennyt ja unohtunut.
Kiinan ongelmat nousevat esille. G8:ssa olleet amerikkalaiset eivät juurikaan toruneet kiinalaisia, G.W. Bush osallistuu Pekingin olympialaisiin. MPKK:n Stefan Forssin heinäkuinen kirjoitus ei ole juurikaan noteerattu- ydinase rajoitteita ei näy. Vieraantuminen vaarana EU:ssa. Etäinen eliittihanke tai ei. Keskitymme mättimiseen ja sättimiseen, kun pitäisi tuntea Venäjää. Itämeren kaasuputki tuo venäläiset tutuksi. Väyrynen ei ole ideoimisestaan liiammin kerennyt unohtua. Puuta ja heinää kierrätyskeskuksissakin. Ruotsalaisten eläkemiljoonat menetettiin, Sampon kielimuurista johtuvat ongelmat suututtivat Ruotsin eläkerahastoviraston. Ranskassa kuritetaan lapsia, euroedustajat kurittavat Venäjää kaasuputkella. Kaasu haisee hki-vnt lentokentälläkin, tekonäkö tarkastaa passit. Tabuja rikkoontunee myös "luovassa ajattelussa" kun tupakki tasajaon edesmennyt eliitti kääntyi haudassa. Max Jakobson ajoi päin punaista valoa. Valoa näkyvissä kun ruoan alviale peruutetaan, verenpunaista valoa. Verellä täytetään Kollajan allaskin. Yhdyn uraanietsinnän vastustamiseen Enossa. Kirkon kanssa voisi tehdä muutakin. Onko kirkon asia vastustaa bio-haitekki terroristeja, luulisi että yhteiskunta suojelee kirkkoa eikä toisin päin. Muistelemme Litvinenkon murhaa, mieleemme tulee harvoin muisteltu Päiväntasaajan-Guinean vallankaappaus yritys, pieleen mennyt valitettavasti. USA:n asuntoluotottajien ongelmat- eivät vain järisyttäneet vaan tulevat jatkossakin järisyttämään rahamarkkinoita. Öljykriisit ym. lamat ovat kaikki tiedossa, turha haikailla. Tapahtunut on mennyt tapahtuva > tullut tapaus on mennyt tapahtuvainen. Suuremmasta pienempään, menneisyydestä tulevaisuuteen. Historia saattaa olla ohi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)